Niin kauan kuin muistan, olen tiennyt olevani erilainen. Minulla ei ole koskaan ollut sietokykyä liiallisille ärsykkeille tai helposti muuttuville tilanteille. Kouluuntutustumistilaisuudessa aloin äitini kauhuksi huutaa kuin palosireeni, kun olin joutumassa kolmenkymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa ilman äitiä tutustumaan uuteen luokkaani. Toisaalta äiti kertoo usein myös tarinaa siitä, kuinka aloitettuani ekaluokan menin koulupäivän jälkeen suoraan huoneeseeni ja vedin perässäni oven kiinni. Vietettyäni päivän meluisessa luokassa en jaksanut enää yhtään enempää ärsykkeitä tai ihmiskontakteja. Myöhemminkin, yksitoistavuotiaana, menin opettajan luvalla koulun kirjastoon lukemaan, kun muut katsoivat Jurassic Parkia. Minä en voinut, sillä näin toimintaelokuvista painajaisia. Hyvin eläviä, yksityiskohtaisia painajaisia, jotka tulvivat mieleen myös usein hereillä ollessani, kun uppouduin tarpeeksi syvälle ajatuksiini, vaikka koulusta kotiin kävellessäni. Tiedostin myös hyvin tarkkaan sen, että olin siellä kirjastossa yksin. Kukaan toinen ei reagoinut niin kuin minä.
Ehkä juuri sen niin tutun toiseuden kokemuksen takia ihmisoikeuskysymykset ovat minulle sydämenasia. Joku kysyi minulta kerran, miksi suhtaudun niin intohimoisesti tasa-arvoiseen avioliittolakiin, eihän lähipiirissäni (ainakaan tietääkseni) ole yhtään homoseksuaalia. Mutta minulle kyse onkin enemmän siitä, että luulen tietäväni jotain siitä, miltä se tuntuu. Miltä tuntuu olla "kaapissa", miltä tuntuu olla toisenlainen, vääränlainen, erilainen.
Muistan joskus nuorempana miettineeni, että jos olisin syntynyt jonain toisena aikana, minut olisi varmaan jätetty johonkin metsään kuolemaan. Kuva tuottoisasta kansalaisesta tai ylipäänsä elinkelpoisesta ihmisestä oli niin syvästi ristiriidassa sen kanssa mitä itse olin, että tuntui järjettömältä luonnonoikulta, että sellaiseksi ylipäänsä synnytään. Sitä vavahduttavammalta tuntui löytää myöhemmin se oma lokeronsa, tajuta, että siksi minä olen tällainen. Muistan vieläkin kirkkaasti, kuinka luin netistä ensimmäistä kertaa artikkelia Elaine Aronin kirjasta Highly Sensitive Person. Minä en olekaan viallinen tai luonnonoikku. Minä olen HSP.
Elaine Aronin luoma termi Highly Sensitive Person, tai HSP, tarkoittaa lyhyesti hermojärjestelmältään tavallista herkempää ihmistä. Suomeksi termi on erityisherkkä ihminen, mutta itse puhun mieluummin mutkattomasti HSP:stä. Olen ehkä himpun verran allerginen erityisherkkä -sanan keijukaiskansa- ja yksisarvisvivahteille (vaikka niillekin on kyllä sijansa, monilla HSP:illä on vahva ja "yliluonnollinen" mielikuvitus). Minulle tärkeintä ilmiössä on se, että se on oikea, tieteellisesti tutkittu temperamenttipiirre, jolle on biologinen pohjansa. Herkkyys ei ole luonnonoikku vaan tuikitarpeellinen piirre. Arvioiden mukaan n. 20% ihmisistä on enemmän tai vähemmän erityisherkkiä, ja tämä piirre tunnetaan myös eläinlajeilla. Aistiherkkyys ja varovaisuus ovat arvokkaita piirteitä osana lauman toimintaa - rohkeat rämäpäät kuolisivat helposti, ellei heillä olisi suojanaan yksilöitä, jotka aistivat pienimmätkin vaaran merkit ja varoittavat niistä ajoissa.
Oikeassa elämässä herkkyys tuntuu välillä enemmän kiroukselta kuin lahjalta. Ihmis-HSP on usein kuin väärinymmärretty kanarialintu hiilikaivoksessa. Tarinan mukaanhan lintuja käytettiin kaivoksissa myrkyllisten kaasujen varalta - kun kanarialintu kuukahti, kaivosmiehillä oli vielä aikaa päästä turvaan. Yksilökeskeisessä maailmassa HSP:n "kuukahtamista" ei käsitetä varoitusmerkiksi, vaan yksilön viallisuudeksi. Seuraa sairausdiagnoosi toisensa perään, vaikka monesti HSP on vain todella herkkä indikaattori häntä ympäröiville ongelmille ja pahoinvoinnille. Minäkin syytin itseäni vuosikausia tästä syntymäviasta. Nykyään siteeraan mielessäni Liisa Keltikangas-Järvistä, joka sanoo temperamentista puhuessaan usein, että temperamenttipiirre ei ole itsessään hyvä tai paha, se vain on. Kyse ei ole niinkään parantumattomasta viasta minussa, vaan ongelmista temperamenttipiirteeni ja ympäristön yhteensopivuudessa. Omaa piirrettään ymmärtämällä ja itseään hoitamalla HSP voi helpottaa maailman ja itsen yhteentörmäyksistä syntyviä oireita. Toisaalta tiedottamalla ja asiasta puhumalla voidaan luoda maailmaa, jossa kaikilla, myös HSP:llä, on tilaa olla sellainen kuin on.
Ymmärretyksi tulemisen kokemuksella ja itseymmärryksen löytämisellä on valtava voima. Jos minulta nyt kysyttäisiin, mitä olisin, jos olisin syntynyt johonkin toiseen aikaan tai kulttuuriin, vastaisin olleeni noita tai shamaanitar. Minä en ole muuttunut juurikaan - olen yhä herkkä, siedän ihmisiä vain rajoitetusti, minulla on eläviä päiväunia ja vielä elävämpiä painajaisia. Mutta se, miten ymmärrän oman herkkyyteni, on muuttunut todella radikaalisti. Jani Toivola sanoi kauniisti taannoisessa Inhimillisessä tekijässä, että monella meistä on piilotettuna sisällämme kivi, joka onkin meidän helmemme. Onneksi minäkin olen alkanut oivaltaa jotain tällaista, nähdä myös voimavaroja siinä, mikä ennen on tuntunut pelkältä taakalta. Tämä oivallus ei ole syntynyt itsestään, vaan se on vaatinut tilaa olla näkyvästi ja hyväksytysti läsnä erilaisuutensa kanssa. Kiveä ei voi tietää helmeksi ennen kuin se näkee päivänvalon.
Ja niitä helmiä ja sitä päivänvaloa minä mietin, kun ajattelen keskusteluja tasa-arvosta ja ihmisen oikeudesta olla sellainen kuin on. Kun katselen maailmaa ympärilläni, sille "luonnollista" on sen ääretön monimuotoisuus. Luonto on valtavan monimutkainen systeemi, jossa on sijaa ja tilaa monille niille kummallisuuksille, joita pidämme outoina tai luonnottomina. En halua uskoa, että maailmaa parannetaan pitämällä tiukasti kiinni normaaliuden rajoista. Maailma, jossa ihmiset joutuvat pitämään itsensä tiukasti supussa, on yhtä monta helmeä vajaa.
PS. Nämä puheenvuorot erilaisuudesta inspiroivat tätä postausta:
Jani Toivola Inhimillisessä tekijässä
Ash Beckham siitä, kuinka meillä kaikilla on kaappimme. Jos sinulla suinkin on kymmennen minuuttia aikaa, katso tämä.
Andrew Solomonin TED-talk "Love, no matter what". Jos jaksat syventyä vielä 25 minuutiksi, tämä on moninkertaisesti sen arvoinen.
Lisäksi tietoa:
Erityisherkkyyden määritelmä Suomen erityisherkät ry:n sivuilla
Kuva liittyy tapaukseen siltä osin, että sekä minä että kuva olemme herkkiä, wannabe-taiteellisia ja vähän tärähtäneitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti