Rehellisesti minä

"It is better to be hated for what you are than to be loved for something you are not" André Gide

Tällä viikolla olen miettynyt paljon rehellisyyttä. Kaikki alkoi aikaa sitten kummallisesta, jälleen mieleen hiipineestä ahdistuksesta. Mikään ei tuntunut hyvältä, omassa kropassa oli vaikea olla. Jumitti ja ahdisti. Kunnes viikkojen jälkeen, monen mutkan kautta, sain avattua sisälle muodotuneen solmun: En ollut taaskaan uskaltanut olla rehellinen itselleni.

 Usein meidät opetetaan nielemään omat mielipiteemme ja toimimaan niin, ettei suututa muita. Lapsi on monen mielestä ihanteellinen silloin, kun hän on hiljaa ja kiltisti, ja tämä hiljaisuus ja kiltteys kantaa joskus pitkälle aikuisuuteen, estäen meitä tuomasta esille todellista itseämme. Monesti nämä pikku hiljaa muodotuneet padot muodostuvat osaksi minäämme, niin, ettemme uskalla kertoa edes itsellemme, keitä me olemme.

Tässä on kuitenkin yksi perusongelma: Jokainen kerta, kun uhrautuu, toimii niin kuin kuvittelee muiden haluavan itsensä toimivan, esittää jotain muuta kuin on, tekee samalla hallaa itselleen. Gnostilaisessa evankeliumissa Jeesus sanoo "If you do bring forward what is inside you, what you bring forward will save you. If you don't bring forward what is inside you, what you don't bring forward will destroy you". Jos näytät sen, mitä sisälläsi on, se mitä sisälläsi on pelastaa sinut. Jos peität sen, mitä sisälläsi on, se mitä sisälläsi on tuhoaa sinut. Sama viesti löytyy monista maailman perususkonnoista: Sillä, että ihminen kliseisesti sanottuna toteuttaa itseään on valtava merkitys. Itsensä sivuuttaminen jää aina kaihertamaan sisälle käyttämättömänä mahdollisuutena: Voisin olla jotain muuta kuin olen, voisin olla parempi, todempi. Se kaivaa yhä levenevää kuilua sen välille, kuka olet ja kuka voisit olla. Tai, mikä pahempaa, ne jäävät kummittelemaan sisälle pelkoina: Jos muut tietäisivät, mitä oikeasti olisin halunnut sanoa tai tehdä, he eivät varmasti rakastaisi minua. Ihmekös, jos ahdistaa.

Kaikille näille käyttämättöminä pimeään pinotuille sanoille ja teoillemme on kuitenkin vastalääke: Rakkaus. Pahinta tässä itsensä piilottamisessa on kuitenkin se, että se syö samalla itseltämme mahdollisuuden tulla rakastetuksi sellaisena kuin olemme. Niin kauan kuin käyttää kaiken aikansa (tai edes osan siitä) omien virheiden peittämiseen, menettää mahdollisuuden siihen parantavaan, hyväksyvään katseeseen - Minä näen kuka sinä olet, ja rakastan sinua juuri sellaisena. Eikä siihen edes tarvita toisia. Rakastavin silmin voi katsoa ihan itse itseäänkin. Harva vain uskaltaa tarttua tilaisuuteen.

Joogi ja psykoterapeutti Ira Israel totesi videossaan Mindfulness for Urban Depression, ettei ole koskaan tavannut ihmistä joka sanoisi "Tunnen itseni täysin rakastetuksi ja hyväksytyksi itseni, perheeni ja ystävieni taholta... Ja olen masentunut." Ihminen kasvaa omaksi itsekseen vuorovaikutuksessa muiden kanssa, ja tällä vuorovaikutuksella on valtava vaikutus siihen, keitä meistä tulee. Suuri osa ihmisten pahasta olosta koostuu häpeän tunteesta, siitä, että itsessä on jotain, mitä pitää peittää ja piilottaa. Mutta pitääkö niin todella tehdä? Samalla, kun hellimme elämän varrella muodostuneita pelkojamme, menetämme mahdollisuuden nähdä, kuinka maailma on muuttunut. Se piirre sinussa, jota äitisi, veljesi, naapurin tyttö tai yläasteaikainen poikaystävä sai sinut häpeämään, voisi ehkä tässä elämänvaiheessa olla kauneuspilkkusi, asiat, jonka näyttäminen ja hyväksyminen tekisi sinusta entistä kauniimman ja vahvemman. 

Tässä kauan sitten oppimani pieni lääke ahdistukseen: Tee ensin syväluotaus siihen, kuka todella olet ja mikä sinulle on tärkeää. Kysy mitä tekisit, jollei pelkoa olisi. Valitse yksi asia, pilko se pieniksi, noin viiden minuutin paloiksi. Tee se joka päivä, ja tee se hyvin. Vaikutuksen pitäisi alkaa viimeistään viikossa hengittämisen helpottumisena. Luultavasti huomaat, ettei maailma kaatunutkaan, ettei kukaan alkanutkaan inhota sinua. Kummallisena sivuna saatat saada aikaiseksi jotain, mikä ei muuten olisi koskaan tullut tehdyksi.

"A musician must make music, an artist must paint, a poet must write, if he is to be ultimately at peace with himself. What one can be, one must be." Abraham Maslow